Purjeen Viemää

Hetkiä kuvin elämästä ja purjehduksesta

Kategoria:Tampere

Ojakadulla, Tampereella

4.5.2016

Pyöräilin kaupungille ja ensimmäistä kertaa tuntui, että voisi vaatetusta keventää entisestään. Koko kaupunki tuntui heränneen eloon. Ensimmäiset auringonpalvojatkin bongattu Mältinrannassa Tyttärelle viestiä ja yhdessä kahville Ihan paras valinta oli koskenrannan tuntumasta Ojakadun Vohvelikahvila – aivan kuin siirtyisi muutamia vuosikymmeniä taakseppäin, aika

Palatsinraitin sillalla

14.1.2016

Taivaan täydeltä lunta ja purevaa viimaa. Lumi narskui kenkien alla – en muista koska kuulin pakkaslumen natinaa viimeksi. Nostalginen ääni.  Pidän siitä äänestä.

Näsinlinna

12.1.2016

Näsinkalliolla. Jäinen halaus.

Mältinranta

10.1.2016

Mältinrannassa. Rauhallista. Talvehtivat sorsat jäkähtäneinä jään reunalla. Muutama arktinen homo sapiens vaelsi avantouintipaikalle. Talvi on sisäänpäinkääntynyttä aikaa. Oma nautintonsa sekin – mörköillä omissa ajatuksissa ja oloissa. Tarkkailla ihmisiä pipon, kaulahuivien ja hupun uumenista Pongasin matkalla aika monta hymyä. Ehkä emme

Pajasaaren silta

9.1.2016

Sain ihanan vinkin blogin fb-sivuilla Pajasaaren sillan jääpuikoista. Hih, olikohan Tampereen Pajasaari… Tampereelta jääpuikot oli joko imeskelty tai niitä vain ei ollut syntynyt – ihme kyllä, olosuhteet jääpuikoille kyllä oli olemassa. Ja vinkistä oli hyötyä, tuli lähdettyä ihanalle kuvausreissulle näihin

Näkymä Näsijärveltä osa 2.

2.10.2015

Rantaviivan näkymissä.