Purjehdusta ja eväitä.

Hilpeää on, vaikka purjehdus rajoittuikin muutamaan tuntiin. Parasta on myhäillä yhdessä maisemien vaihtuessa ja syödä eväitä Muutamat ruoat  ovat vakiintuneet kiinteästi omaan retkiveneilyyn. Kipparijuusto, kylmäsavulohi, saaristolaisleipä, rieska (voi rullata kivasti, eikä päälliset lennä matkalla) pesto, kahvia. suklaata, pähkinöitä, fetaa, oliiveja, salaattia. Kuvassa Sivustonikkari valmistaa voileipiä … Lue lisääPurjehdusta ja eväitä.

Äitienpäivä 2016

Äitienpäivä. Töiden jälkeen veneelle. Jumalainen ilma, lämpö ja tuuli, joka helli jopa järvellä, jonka vesi ei vielä montaa astetta olekkaan. Tavallisia purjehdusasioita ja näkymiä, jotka kuitenkin talven jäljiltä lumosivat jälleen täysin. Tuulen äänet purjeissa ja mastossa. Ilma, joka kulki kepeästi tuulettaen keuhkot ja mielen. Aaltojen … Lue lisääÄitienpäivä 2016

Ojakadulla, Tampereella

Pyöräilin kaupungille ja ensimmäistä kertaa tuntui, että voisi vaatetusta keventää entisestään. Koko kaupunki tuntui heränneen eloon. Ensimmäiset auringonpalvojatkin bongattu Mältinrannassa Tyttärelle viestiä ja yhdessä kahville Ihan paras valinta oli koskenrannan tuntumasta Ojakadun Vohvelikahvila – aivan kuin siirtyisi muutamia vuosikymmeniä taakseppäin, aika pysähtyy kun istutaan tässä hetkessä nautiskelemassa. … Lue lisääOjakadulla, Tampereella

Tampereen Messukeskus. Supermessut 15-17.4.2016

Tampereen messukeskuksessa alkoi juuri Supermessut. Tutustuin kotimaan matkailun messualueeseen. Uskoisin kotimaan matkailun olevan nyt kovassa nousussa. Tuttua ja turvallista. Matkailijoille oli esillä monipuolisesti harrastusmahdollisuuksia, elämyksiä, teatteria, rentoutusta ja hoitoja, historiaa, luontoa ja ruokaa. Maata, järviä ja merta. Teatterit olivat hyvin esillä ja messuilta löytyi edullisia … Lue lisääTampereen Messukeskus. Supermessut 15-17.4.2016

Näsijärven jää sulaa

Maaliskuun viimeisen päivän kuvanappaisuja. Kyllä jää alkaa olla aika tavalla sulaa mössöä. Toivottavasti kukaan ei lähde henkensä uhalla enää pinkomaan heikoille jäille. Ja lisää sumuisia upeita kuvauspäiviä toivoen. Vapaapäivinä, kiitos…

Maaliskuun viimeinen ja usva.

Koko aamun pitkälle keskipäivään maisema oli upeassa utuisessa sumussa. Auringon noustessa sumu leijaili ja pikku hiljaa hälveni, enkä ehtinyt ajoissa ikuistamaa kuin viimeiset, hälvenevät, utuiset rippeet! Kyllä harmittaa. Huomista (mahdollista) uutta sumua metsästämään! kameran linssillä…

Täyden palvelun venehuoltoa

Venemessubongauksiin takaisin. Täyden palvelun yritys Loviisassa M-yachts Oy Ab. Yrityksen taustalla on ihastuttava, ystävällinen aviopari. Päällimmäiseksi jäi tunne, että kaikesta huokui rakkaus mereen, veneilyyn ja huolelliseen ammattityöhön. Oi ja ne ihanat kankaat, joilla voisi verhoilla veneen! Miksi valita ”rohkeaa beigeä” tai perinteistä sinistä, kun on olemassa … Lue lisääTäyden palvelun venehuoltoa